20.7.- Lastenviikko Puumalassa

Lastenviikko - uutta Puumalassa!

Lastenviikolla 20.7.-29.7. on monenlaista mukavaa lapsille ja varhaisnuorille. Luvassa on teatteria, musiikkia, työpajoja kirjastossa, elokuvia,  kesäolympialaiset ja kylillä 23.-27.7.kiertävä lasten ja nuorten Kesäauto. Viikon järjestäjät ovat Puumalan matkailu ja nuorisopalvelut, kirjasto, Puumalan Viri ja Puumalan 4H-yhdistys.

Muutama poiminta ohjelmasta:

la 20.7.              Päistikka-orkesteri klo 13 kunnantalon edustalla, Keskustie 14.   

Päistikka on metsän pienten olentojen bändi, jonka keikoilta ei toimintaa puutu. Viisihenkisessä ötökkäryhmässä M.A. Muurahainen soittaa ukulelea ja laulaa. Mustikka laulaa ja soittaa koskettimia. Torvisieni, Käpy ja Kärpänen hoitavat muut soittimet huuliharpusta rumpuihin.

Yhtyeen itse säveltämät ja sanoittamat kappaleet taipuvat keikoilla teatraaliseksi kokonaisuudeksi, johon yleisökin saa osallistua. Päistikan musiikki liikkuu rockin, funkin ja jazzin kautta diskon tanssittavaan tykytykseen. Yhtye työstää parasta aikaa toista albumiaan, joka julkaistaan vuonna 2019.   

         

ma 22.7.           Kesäauto Sappulan uimalassa klo 12-16 (sateella urheiluhallissa) Vanha Puumalantie 4.

Kesäauton toiminta on avointa ja maksutonta kaikille 6-18 – vuotiaille. Toimintaan voi tulla mukaan haluamakseen ajaksi. Kesäautossa on Henri-ohjaaja, joka tuo toimintaa puumalalaisten ja Puumalassa kesälomaansa viettävien lasten ja nuorten kesään. Kesäauton varusteina on monelaisia peleja lautapeleistä pallopeleihin, sumopuvut, frisbee-korit, SUP-laudat yms. Seuraa Kesäautoa myös Instagramissa: #kesa_auto

ke 24.7.            Fantasiakirjapäivä: Soturikissa-työpaja nuorisotalolla klo 12-16, Harjutie 9. Harry Potter -työpaja kirjastossa klo 13-16, Ojakuja 3.

Soturikissatapahtuma pohjautuu Erin Hunterin Soturikissa-kirjasarjaan.(Soturikissafanituksen kerrotaan olevan Suomessa nykyisin ainakin yhtä suurta kuin Harry Potter-fanituksen aikoinaan.)  Tapahtuma sopii kaikille kissafaneille ilman ikärajaa.

Ohjelmassa on kissanaamarien ja rintanappien askartelua sekä värityskuvia kissoista ja Soturikissojen metsän karttoja. Lisäksi on tietokilpailu Soturikissoista ja pihasuunnistus. Viime kesänä meillä oli temppurata, jonka pystyi suorittamaan pennun, oppilaan tai soturin tasolla.

Soturikissafanien toiveiden mukaan tapahtumassa fanit voivat tavata toisiaan ja vaihtaa Art tradeja (= he sopivat etukäteen millaisia Soturikissahahmojen piirustuksia vaihtavat), fanit käyttävät tapaamisessa nimimerkkejä. Soturikissafaneilla on vilkas someyhteisö, jossa he sopivat asioita. Koko tapahtuma on puumalalaisten Soturikissafanien (@lumiliekki, @yoroihu_sk ja @viima_draw TAI Lumileikki, Yöroihu ja Viimadraw) kanssa suunniteltu ja he ovat mukana tiedottamassa tapahtumasta someyhteisössään sekä järjestelyissä. Fanien tapaamiset on todella tärkeä osa tapahtumaa! Nämä tosifanit ovat iältään noin 10-15 – vuotiaita.

Viime kesän Soturikissatapahtumassa oli noin 60-80 kävijää. Useampi tapahtumassa poikennut aikuinen kertoi heidän tulleen ensimmäistä kertaa Puumalaan, koska perheen lapsi/lapset olivat ehdottomasti halunneet Soturikissatapahtumaan.

Tänä kesänä kirjasto tarjoaa samana päivänä Harry Potter-työpajan, jossa on hieman erilaista puuhaa. Lapset ehtivät halutessaan hyvin molempiin tapahtumiin, koska kirjasto ja nuorisotalo ovat kävelymatkan päässä toisistaan.

to 25.7. Lasten kesäolympialaiset urheilukentällä klo 18.00, Kenttätie 5.    

Sarjat ja lajit:

Pojat/ tytöt 5 v. 40 m ja pallonheitto

P/T 7 v. 40 m, pituushyppy ja pallonheitto

P/T 9 v. 60 m, pituushyppy ja kuula

P/T 11 v. 60 m, pituushyppy ja kuula

P/T 13 v. 60 m, pituushyppy ja kuula

P/T 15 v. 100 m, pituushyppy ja keihäs

Ilmoittautumiset kello 17.00 alkaen, kilpailut alkavat kello 18.00. Buffetista syömistä ja juomista.

Järj. Puumalan Viri ry ja liikuntapalvelut 

su 28.7.  ja ma 29.7. klo 14 Herra Hakkaraisen yö -teatteriesitys Sahanlahdella, Lietvedentie 830.                      

Teatteri Vantaan lastennäytelmä Herra Hakkaraisen yö perustuu Mauri Kunnaksen rakastettuihin kirjoihin. Näytelmää suositellaan 2-8 vuotiaille ja sen kesto on n. 30 min.

Liput

15 € – aikuinen

10 € – lapset

45 € – 2 lasta + 2 aikuista

KOKO OHJELMA 

https://www.puumala.fi/tapahtumat/114/77-Lastenviikko-uutta-Puumalassa

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti