Oppaan kanssa Sulosaareen
Kerimäellä syntynyt ja Savonlinnassa koulunsa käynyt Ritva Tiainen palasi koulukaupunkiinsa 44 muualla vietetyn vuoden jälkeen.
Hän veisi vieraansa Sulosaareen. ”Siellä voi ladata akkuja, katsella auringonnousuja ja -laskuja, nauttia linnunlaulusta, puiden huminasta ja laineiden liplatuksesta.”
Ja Kalliolinnan Lettukahvilaan istahdetaan herkuttelemaan, mieleinen lettu valitaan kymmenistä vaihtoehdoista.
"Lettukahvila on vanhassa huvilassa, Kalliolinnassa. Siellä järjestetään näyttelyitä, erilaisia musiikkiesityksiä ja nukketeatteria sekä esimerkiksi vähän aikaa sitten tutustuttiin villivihanneksiin ja -yrtteihin. Lettuihin saa valita suolaiset tai makeat täytteet yli 30 vaihtoehdosta."
Kalliolinna on 1899 rakennettu huvila luonnon keskelle Onnellisten saarille, joksi saaria muinoin nimitettiin. Huvila oli korkea-arvoisten kylpylävieraiden käytössä. Jo tuolloin arvostettiin luonnon tervehdyttävää vaikutusta, joka tänä päivänä on noussut "luontoterapiana tai metsäterapiana" uudelleen esille.
"Minulle itselleni terapiana ja energianlähteenä toimii myös luonnossa kuvatut valokuvat."
"Sulosaareen ei pääse autolla, siksikin se on rauhallinen paikka. Sinne mennään Kasinonsaaresta valkoisia kaarisiltoja pitkin jalkaisin. Kasinonsaaressa on Wanha Kasino, jonka yhteyteen rakennettiin Savonlinnasali, missä on monipuolista ohjelmatarjontaa ja ravintola ympäri vuoden."
Ritva asui koko kouluaikansa Savonlinnassa tai Kerimäen Makkolassa.
"Lukion jälkeen läksin Sveitsiin kouluun ja töihin, josta kuuden vuoden oleskelun jälkeen muutin Helsinkiin 38 vuodeksi ja palasin Savonlinnaan jouluksi 2011, siis 44 poissaolovuoden jälkeen. Kaikki nämä vuodet, jotka asuin muuallla, olin kuitenkin kiinteässä yhteydessä Savonlinnaan. Lomat vietin täällä, kesät mökillä saaressa, Molempien vanhemmat asuivat täällä ja 90-luvun puolivälistä oli kakkosasuntokin keskellä kaupunkia. Oma metsä, jo 60-luvulta, metsänhoitoineen oli yksi juurruttavia tekijöitä tänne.
"Talvimuistot liittyvät kivoihin ja helppoihin harrastuksiin täällä Savonlinnassa eli hiihtämiseen ja ennenkaikkea luisteluun.
Kesämuistot liittyivät veneilyyn, uintiin, metsissä vaelteluun ja luonnon tutkimiseen, perhoset, linnut ja kasvit kiinnostivat. Jo 7-vuotiaana sain kesän ajaksi koulutettavakseni 1000 kuusentainta. Taimipenkki rakennettiin sadan metrin päähän mökistä, että sain yksinkin käydä kitkemässä ja kastelemassa…"
https://lettukahvilakalliolinna.com
Kommentit (0)