Taidetta puusta ja kaarnasta

Taidetta puusta ja kaarnasta

Maaseudun Sivistysliitto kartoitti itseoppineita taiteentekijöitä Etelä-Savon alueelta vuosina 2016–2017 ja vihjeitä saatiin 73 kappaletta. Kartoitushankkeen koordinaattori Minna Tuuva ja Luston näyttelypäällikkö Reetta Karhunkorva kutsuivat Suomen Metsämuseo Luston näyttelyyn 17 puuta materiaalinaan käyttävää kansantaiteen tekijää ja ITE-taiteilijaa. 

Tekijöillä pysyy käsissään niin moottorisahat ja taltat kuin pinsetit ja siveltimet. Monella tekijöistä on takanaan jo vuosikymmenten mittainen tuotteliaisuus.

ITE Puusta -näyttelyn pienimpiä teoksia ovat arkkiatri Risto Pelkosen kaarnahahmot, jotka henkilöhistorioineen ja kiehtovine tarinoineen muodostavat 50-luvulle sijoittuvan Tuohelan kylän. Sampo Luukkaisen valokuvien kautta esitellään suurin näyttelyssä mukana oleva kokonaisuus, Esa Heiskasen 40 vuoden aikana Rantasalmelle uppopuusta rakentama HakoApaja. Etelä-Savon ulkopuolelta, Jaalasta, on näyttelyyn kutsuttu Seppo Laatunen komeine presidenttiveistoksineen; viime kesänä Punkaharjulla nähtiin aito Putin. Tällä kertaa komea, kaksimetrinen puu-Putin saa seurakseen kaksi presidenttiä, Trumpin ja Niinistön...

Näyttely täydentyy kesäksi Luston pihapiiriin pystytettävin veistoksin.

ITE Puusta -näyttely Lustossa 6.1.2019 saakka

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti