23.5.- Veskansan valokuvaaja Leo Montonen
Valokuvassa kameraan katsoo vakava, päättäväisen oloinen nuori mies. Kasvot ovat ulkotöissä paahtuneet. Huopahattu on vedetty päähän korviin asti, työpusakan alla näkyy pieni kaistale kauluksetonta paitaa.
Puumalalainen Leo Montonen oli noin 25-vuotias tämän selfien ottaessaan, joskus vuoden 1930 vaiheilla. Tämä ja lähes tuhat muuta Montosen ottamaa kuvaa tekivät Mikkelin valokuvakeskuksen johtajaan Olli Jaatiseen niin suuren vaikutuksen, että Montosen kuvista tehtiin valokuvakeskuksen 30-vuotisjuhlanäyttely. ”Mieleen ei tule yhtään toista valokuvaajaa, joka olisi 20- ja 30-luvulla keskittynyt niin paljon oman elinpiirin kuvaamiseen. Montonen oli lisäksi visuaalisesti lahjakas
Hän kuvasi saaristolaisista muotokuvia, perhekuvia, ryhmäkuvia, kaverikuvia, luokkakuvia, hääkuvia, hautajaiskuvia. Mutta hän kuvasi myös aikalaisiaan töidensä ääressä: miehiä metsätöissä tai veistämässä egyptinparruja tai tekemässä uittonippuja, perheitä heinätöissä, lapsia leikkaamassa viljaa tai leikkimässä hiekkalaatikolla.
Suomessa toimi viime vuosisadan alkukymmeninä viitisentuhatta kyläkuvaajaa. He tallensivat oman kotiseutunsa tpahtumia ja ihmisiä jälkipolville. Leo Montonen oli yksi heistä, mutta poikkesi joukosta kuviensa taiteellisella laadujlla.
Jaatinen hämmästelee Montosen teknistä pätevyyttä, joka näkyy vaativien kuvaustapojen hallintana. Yllä kuvattu omakuva ja kuva Leosta tyttöystävänsä kanssa ovat molemmat paperinegatiiville kuvattuja. ”Paperi yhtäältä siksi, että se oli halvempaa kuin lasinegatiivit, toisaalta siksi, että paperia käyttäen oli mahdollista tehdä paperinega kuvaamalla pikaisesti positiivi,” sanoo Jaatinen. ”Tämä metodi oli käytössä mm. Kairon linja-autoasemalla vuonna 1986, jolloin näin vastaavia systeemejä kuvaajilla, jotka tekivät kairolaisille passikuvia "saman tien".”
Vielä enemmän Jaatinen ihailee Montosen taiteellista silmää. ”Kuvat ovat tärkeintä, mitä suomalaisen valokuvan historiasta tullut esille pitkään aikaan.”
https://www.mikkelinvalokuvakeskus.fi
Kommentit (0)