11.8. 2018 - Kallioniemen kesä jatkuu syksyyn

11.8. 2018 -  Kallioniemen kesä jatkuu syksyyn

la 11.8. Rosvopaisti-ilta

la 18.8. Elomarkkinat ja Rapujuhla

la 25.8. Venetsialaiset, Jelly Millers, ilotulitus

Kallioniemen huvila on ollut veneily- ja matkailukäytössä 1990-luvulta lähtien. Huvila oli aikoinaan Ristiinan kunnan, nyttemmin Mikkelin kaupungin omistuksessa. Venesatama on toiminut kohtuullisen vilkkaasti, mutta rantakioskia laajempi toiminta on ollut vähäistä ja näkymät järveltä huvilalle ja huvilalta järvelle ovat kasvaneet aika tavalla umpeen.

”On harmittanut sivusta katsoen se, että hieno paikka on ollut joutokäynnillä. Päätimme yrittää,” sanoo Otto Ravantti, joka vaimonsa Irinan kanssa on vuokrannut Kallioniemen. ”On kova työ saada veneilijät takaisin. Palvelut pitää saada toimimaan. Laiturissa yöpyviä veneitä on ollut säännöllisesti ja niiden määrä on ollut kasvamaan päin. Suurin vierasryhmä ovat mökkiläiset ja päiväveneilijät. Parhaimpina päivinä myydään 300-400 ruoka-annosta Rantamakasiinissa.”

Ravanttien Sun Saimaa on panostanut ravintolatoimintaan ja teemailtoihin. Kesän aikana viikonloppuisin on tarjottu lounaita huvilassa ja joka päivä oman reseptin burgereita Rantamakasiinissa.

Sesonkia on jatkettu syyskuun loppuun saakka ja kalastajille tukikohdaksi  vielä lokakuussakin, ellei talvi tule etuajassa. Elokuuta piristetään rosvopaistilla, ravuilla ja venetsialaisella illalla. Syyskuussa kokeillaan yhteistyössä Mikkelin matkailun kanssa opastettuja retkiä Kallioniemeen ja Astuvansalmen kalliomaalauksille. Kalliomaalauksille on Kirkkotaipaleen kanavan läpi vain kymmenen minuutin venematka. Tähtäimessä ovat tulevaisuudessa Astuvansalmen retket säännöllisesti myös kesällä.

Astuvansalmen opastetut retket

la 8.9.

la 15.9

la 22.9.

la 29.9.

Bussikuljetus lähtee Mikkelistä Marskin patsaalta klo 10.00, keittolounas Kallioniemessä ja risteily kalliomaalauksille. Paluu Mikkeliin noin klo 15 osallistujamäärästä riippuen. Oppaana toimii alueen historian hyvin tunteva Helena Partanen.

Retki toteutuu, kun 6 matkustajaa mukana, max. 35 hlö.

Kansallisromanttinen, kaksikerroksinen Kallioniemen huvila kuuluu valtioneuvoston päätöksellä suojeltuihin rakennuksiin. Sen rakennutti professori, poliitikko ja itsenäisyyssenaattori E.N. Setälä vuosina 1896-97 niemelle, jonka maisemiin hänen nuorikkonsa Helmi Krohn oli joitakin vuosia aikaisemmin ihastunut heidän siellä vieraillessaan. Huvilasta tuli Setälän kesäasunto yli 20 vuodeksi. Setälän kerrotaan luonnostelleen siellä Suomen senaatin itsenäisyysjulistusta. Suomen hallitus piti siellä sodan aikana istunnon ja huvilassa kävi Setälän vuosina paljon  suomalaisen kulttuurielämän suuria nimiä.

Helmi Krohn suunnitteli huvilan ja Someenjärven rannan välisen maaston monimuotoiseksi puisto- ja puutarha-alueeksi, jonka yli näkymät järvelle säilyivät avarina.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti