Naisvuorella unelmat todeksi Miljoonasateen tahtiin

Naisvuorella unelmat todeksi Miljoonasateen tahtiin

Naisvuoren kesäteatterissa ovat kesäkuun lopussa meneillään viimeiset harjoittelupäivät. Naapurikadulle kuuluvat Miljoonasateen tutunoloisen musiikin lopputahdit. Sitten näyttämöllä alkaa iltapäivätauko ja helteinen hiljaisuus.

Miljoonasateen keulahahmon Heikki Salon näytelmä 506 ikkunaa kertoo isän hautajaisiin palaavasta tuhlaajapoika Anselmista ja kotiin jääneestä välkystä veljestä, jotka tarvitsevat rahaa ja ottavat ikkunanpesukeikan suuressa kerrostalossa. Toistakymmentä Miljoonasateen tuttua kappaletta ja Salon uusi biisi Anselmin styrkkari ryydittävät tarinaa. Ison kerrostalon asukkaat tulevat veljeksille enemmän tai vähemmän tutuiksi ja henkilögalleriaan liittyvät lännentytöt, joita ikkunoiden pesusta kertyvä varallisuus kiinnostaa.

Näytelmä on ”musiikkikomedia, joka käsittelee ajankohtaisia asioita”, sanoo näytelmän ohjaaja Pekka Laasonen. ”Sen vahvuus on se, että se on tässä ajassa kiinni. Siinä on uusi, tuore tulokulma ja aimo ripaus vakavaakin.”

Vakavaa puolta väläyttelevät myös Riitta Havukainen ja Katriina Honkanen lännentyttöinä, joiden lojaliteetti isännälle alkaa horjua.

Nykyisin Kuopion kaupunginteatteria johtava Laasonen on pitkän teatterikokemuksen perusteella hyvin tietoinen siitä, että kesäteatterilta odotetaan jotakin tuttua.  ”Aika usein näytelmät ovat lähes farssimaisia tai nostalgisia musiikkinäytelmiä. Tässä tuttua on Miljoonasateen musiikki. Lupaan erittäin viihdyttävän ja taitavasti tehdyn kaksituntisen. Tutun biisin mukaan tulkoon rakkaus, tulkoon rikkaus jokaiselle tarpeen mukaan eli positiivisuuden hengessä.”

Naisvuoren kesäteatteri 3.7.-11.8.

mikkelinteatteri.fi/ohjelmisto?ohjelma=110

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti