Sillanbaarin muhkeat annokset

Sillanbaarin muhkeat annokset

Cafe Sillanbaari Punkaharjun laivareitin varrella on veneilijöiden ja lähiseudun mökkiläisten suosittu pysähtymispaikka. Vetonaulana ovat jättisuuret pizzat ja hampurilaiset.

Sillanbaari sijaitsee Virtasalmen sillan kupeessa, Moinselän ja Jänneveden välisellä kannaksella.

Sillanbaarin pitäjä, yrittäjä Taru Kaksonen vahvistaa, että monet asiakkaat tulevat juuri pizzojen takia. ”Mutta tarjolla on pizzojen ja hampurilaisten lisäksi Laurikaisen lörtsyjä, itse leivottua pullaa, munkkeja ja sämpylöitä. Silloin tällöin, noin kerran viikossa, leivomme myös ruisleipää ja karjalanpiirakoita. Puodista saa karkkia ja jäätelöä ja päivittäiselintarvikkeita.” 

Taru kertoo, että pizzojen suosion salaisuus on siinä, että niissä ei ole taikinareunoja ja täytettä on runsaasti. Sillanbaarin asiakkaita ovat omankyläläiset, mökkiläiset ja naapurikylien asukkaat. ”Jatkuvasti baarissa näkee uusia kasvoja, jotka ovat kuulleet hyvää meidän paikastamme ja tulevat maistamaan pizzojamme."

Taru on paikkakuntalaisia, Kulennoisten Lahdenkylältä. Siltabaarin rakennus on ollut aikoinaan siltavahdin asunto ja siinä on ollut kioski kolmisenkymmentä vuotta. Taru on pitänyt kioskia kuusi vuotta. ”Aluksi remontoitiin keittiö ja tänä vuonna katettiin ja lasitettiin terassi. Nyt täällä tarkenee viileämmässäkin illassa.” Taru kaavailee kauden jatkamista alusta ja lopusta. Muutaman kerran kesässä baariin kokoonnutaan laulamaan karaokea.

Mikä tekee paikasta ainutlaatuisen? ”Olemme kauniin laivareitin vieressä, Suomen kahdeksanneksi suurimman saaren sillan poskessa. Täällä on kelluva saari, on norppia ja muutenkin maisemat kohdallaan.”

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti