Ulkosuomalainen jäi Pertunmaalle

Ulkosuomalainen jäi Pertunmaalle

Sammy Virtanen pyörittää yhden miehen viestintätoimistoa Pertunmaalla. Yksi asiakas on kunta, sillä Sammy on Pertunmaan kunnan markkinointi- ja matkailuvastaava. Hänen taustansa on mielenkiintoinen, sillä jyväskyläläiset vanhemmat muuttivat aikoinaan Australiaan 70-luvulla. Sammy syntyi ja kävi koulunsa siellä, mutta tuli 15-vuotiaana Suomeen viideksi viikoksi sukuloimaan. Myöhemmin hän tuli Suomeen armeijaan ja opiskelemaan, ja nyt hän on perheineen asunut Pertunmaalla jo vuosikausia.

Sammy piirsi kartan, jossa näkyvät hänen mansikkapaikkansa.

-          Kohteet 1-4 löytyvät, kun poikkeaa 5-tieltä Pertunmaan kirkonkylän kautta! Miksipä ei tutustuisi helmiin koukkaamalla maisemareitille kirkonkylän kautta takaisin? Kesällä kun ei ole kiire. Merkkasin kartalle kohteet ja myös maisemareitin kirkonkylän kautta sinisellä.

Pertunmaan torilla tapahtuu kesällä

Torielämä hiipuu monessa kunnassa, mutta Pertun torilla suunta on toinen. Kävijöitä on tavallisena lauantaina noin 250. Tori on koko kesän auki lauantaisin kello 10-13. Viimeinen toripäivä on 14.9.

-          Myyntipaikka ei maksa myyjille mitään ja kunta tarjoaa myös pöydät ilmaiseksi. Kuka tahansa voi tulla myymään vaikka käsitöitään. Viime kesänä jo aloimme pyytää joka lauantaiksi jonkin paikallisen yhdistyksen emännöimään toria. Se oli menestys, sillä torin esiintymislavalla ovat esittäytyneet muun muassa partio, kennelyhdistys ja eläkeliitto. On nähty niin koirien agilityä kuin rukilla langan kehräämistä, Sammy kertoo.

Heinäkuun 13. päivä torille tuodaan sauna kylpijöitä varten.

Pertun Päivät -tapahtumaa vietetään aina viikko juhannuksesta eteenpäin. Päätapahtuma on torilla lauantaina 29.6. Tapahtuman juontaa pertunmaalainen  Miss Suomi, Alina Voronkova. Sammy tiedottaa aktiivisesti myös somessa torin tapahtumista. Pertuntori löytyy niin Facebookista kuin Instagramistakin. Sinne tulee koko ajan kivoja kuvia torilta.

Torilla sijaitsee myös viehättävä Torikahvila Kaks' Muijaa, josta saa niin tuoreet pullat kuin lasin kuohuviiniäkin. Niitä voi nautiskella järveä katsellen. Kahvilayrittäjät Tiina Tyyskä ja Jaana Konttinen kiittävät asiakkaiden löytäneen heidät hyvin. Kunta remppasi kahvilan kivan näköiseksi.

https://www.pertunmaa.fi

https://www.facebook.com/Pertuntori/

https://www.instagram.com/pertuntori/ (Sammyn ottamia kuvia - saa käyttää)

https://visitmikkeli.fi/fi/palvelut/pertuntori (Sammyn ottamia kuvia - saa käyttää)

Pertunmaan kirkko

Hartolan, Joutsan ja Mäntyharjun laita-alueista muodostettiin Pertunmaan seurakunta vuonna 1926 ja tuolloin heräsi tarve saada kirkko. Hartolan seurakunta lahjoitti pertunmaalaisille vanhan 1600-luvun puukirkkonsa. Vanha puukirkko purettiin ja siirrettiin hevosilla Pertunmaalle syystalvella 1927  ja pystytettiin uudelleen.

Keskiviikkona 31.7. klo 18.30 kirkossa on kesäkonsertti, Taina ja Janne Hovin perhe sekä Eero Kantola, vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 euroa.

Vanha-Rantalan talomuseo

Museo on hienosti kunnostettu talonpoikaismiljöö, jonka päärakennuksen tupa on rakennettu 1700-luvulla. Nyt se on sisustettu talonpoikaiseen tapaan. Tuvan yhteen nurkkaan on sisustettu maitohuone, jollaisessa lypsetty maito käsiteltiin. Tuvassa on esillä maalaistalon arkeen liittyviä esineitä: uuni ja ruuanlaittovälineitä, vuode, kehto sekä kangaspuita. Myös pihapiirin aitoissa on näyttelyitä, joissa esitellään muun muassa pellavan käsittelyä.

Museolla on joka keskiviikkona käsityöpäivä klo 12–15. Silloin museolle voi tulla tekemään käsitöitään mukavaan seuraan.

http://www.etelasavonmuseot.fi/museot/pertunmaanmuseot/vanharantalan_talomuseo.html

HSESY - Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistys

Eläinsuojeluyhdistyksellä on kiva kirppari ja yhdistyksen 10-vuotispäivillä 6.7. siellä vierailee myös yhdistyksen kummi Jope Ruonansuu. Poes' Army-yhtye esiintyy.

http://hartola.sey.fi/

https://www.facebook.com/HSESY/

Koirakiven kesäteatteri

Lavalle tuodaan Topi Sorsakosken tarina: Kaksi kitaraa – Topi Sorsakosken tie Ähtäristä tähtiin. Musikaalissa soi taiteilijan ja Agents-yhtyeen musiikki. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on Koirakiven nuorisoseuran puheenjohtaja ja harrastajanäyttelijä. Saa nähdä, onko hänellä tänä kesänä aikaa roolille näytelmässä!

http://koirakivi.net/

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti